uus alkanut vuosi. tästä päivästä eteenpäin viikon verran näkyy pilvinpimein lenkkeilijöitä ja sauvakävelijöitä. sitten ne alkaa katoamaan.

milt kuulostais pysyvä elämänmuutos? teoriassa mahtavaa, käytännössä en ikinä onnistu. mitä siihen oikeestaan tarvii?

• asenne
• rautanen itsekuri
• itseluottamus
• kannustus
• ruokavalio + liikunta oikeeseen rytmiin [ei niitä en-syö-kuukauteen-sitten-syön-kaksi-kuukautta-sitten-en-syö-enää-ikinä-elämä-on-paskaa-ylä-ja-ala-mäkiä]

nää on niin peruskauraa. mutta mutta. miten nää oikeasti toteutetaan?

täytyy myöntää, etten lähde tätä asennetta hakemaan vaan "I CAN DO IT YAY"-hurraamisen kautta, vaan myös vähän.. vittuillakseni.

en ole koulukiusattu. mutta ala-asteella olin. oli tää yksi maailman ilkein tyttö, joka oli tosi hoikka, jolla oli kilometrin pituiset sääret, ja joo, se oli muutenki tosi hujoppi (tosin se ei tänäkään päivänä osaa juosta niillä normaalisti). sillä oli niin kamala, räkänen nauru. ja se kiusas mua joka viikko, usein jokapäivä. se laitto mun kaveritkin kiusaamaan, sillointällöin, koska se oli semmoinen jolla oli valtaa. kaikilla on varmaan ollut ala-asteella tiedossa "se" tyttö, vähän kuin luokan "prinsessa", jota kaikki haluaa mielistellä. sanoin silloin aina mitä ajattelin. yläasteelle siirtyessä lopetin sen. nykyisin en juuri uskalla sanoa mitä ajattelen, koska ei siitä seuraa mitään hyvää. tää tyttö antoi myös alkusysäyksen kaikkeen siihen, minkä takia en pidä itseäni ihmisenä, saatika sitten kelpaavana tai kauniina. "sä olet ällöttävä", se sanoi aina kun meidän katseet kohtas. mun asenne lähtee siis siitä, että ens kerralla, kun nään sen naisen naaman, osaan olla bitch. en sellainen kun se on, joka hetki vittuileva. kylmänrauhallinen. sanon sille "kiitos" siitä, että se teki musta vahvemman ihmisen. ja en oikeasti välitä mitä hän vastaa. en aio edes kuunnella.

rautainen itsekuri. tähän ei oikeestaan oo selittelemistä. päätä, ettet syö epäterveellisiä ruokia: älä osta niitä kotiisi. jos asut vanhempien helmoissa, ja esimerkiksi äiti on kuten meidän äiti.. kävele ohi. en tiedä, teenkö oikein kun vittuilen äidille aina kun se tuo jotain paskaruokaa meille kotiin, ja yrittää syöttää sitä kaikille muille aivan helkkaristi eikä syö itse ja juoksee kolmen tunnin lenkin.. sanon äidille suoraan. "se on sun oma asias, jos sulla on ongelmia. älä sotke mua niihin." ja jos se vielä kehtaa väittää jotain vastaan, kuten kuuluisa 'kaiken oot saanu, en ikinä oo ollu huono äiti'-kortin lyöminen pöytään, vastaan yleensä: "no nyt olet huono äiti." koska se on. se käyttäytyy lapsellisemmin kun minä ikinä.

itseluottamus. tätä itsellä ei ainakaan ole. lopussa kiitos seisoo?

kannustus. itse en ainakaan halua levitellä pahaa oloani kavereihin ja tuttuihin. siksi puran sitä tänne, ja ajattelen ns. vaikeina hetkinä henkilökohtaisia kannustimia. jos ei lähde muualta niin itsestä.

ruokavalio + liikunta. tähän pitää vaan löytää se oma rytmi, joka toimii arkenakin. aikaa voi mennä, ennenkuin se löytyy. joku yllättäväkin laji voi olla se oma. uuden lajin puitteissa on mukavaa ottaas sitä omaa aikaa. hengittää, ja keskittyy siihen miltä tuntuu. jalkeenpäin kylpy tai maniikyyri tai jotain, mikä tekee olon hyväksi. mikä sen rentouttavampaa. :) ja vaikka alku ois kuinka hankala, olo on niin ylpee, kun vihdoin huomaa et asiat alkaa sujua. se ei oo häpeän asia, jos siinä menee kuukausi tai kaks.

asennetta!