kirjoitin aamulla tylsyydessäni, kun en saanut unta tuhisevan nokan takia. myöhemmin tänään mun isälle sattui jotain ikävää. se sai taas kerran ajattelemaan asioita, joita oon oikeestaan ajatellut ripari ikäisestä lähtien.

mun isäni on vanha verrattuna useampien kavereideni omiin. se on elänyt terveen elämän, mutta tehnyt aina kolmea työtä jotta meillä ois varaa käydä ulkomailla ja nähdä maailmaa. viime vuosina meillä on ollut erimielisyyksiä, koska omat näkökulmat on muuttuneet niin paljon.

oon aina tiennyt, etten ole se "isin tyttö". mun isosiskoni on se ensimmäinen lapsi ja niissä on enemmän samaa. siskoni kuitenkin halveksii isää ja tapaa sitä lähinnä rahantoivossa ja haukkuu selän takana ja päin naamaa. koetan siis olla lisäämättä "olisi pitänyt olla parempi isä"-fiiliksiä. se yleensä kyselee multa, mitä siskolle kuuluu. se yleensä aina haluaa puhua siskosta. muutama vuosi takaperin tapasin kiukutella tästä, mutta nykyisin olen sen verran kypsä, että koetan tasapainottaa tilannetta. silti, tänäkin päivänä tuntuu siltä, etten oo sen silmissä riittävä. en yritä tarpeeksi ja mun pitäisi menestyä ja olla parempi. useimmiten se kutsuu mua siskon nimellä, ja muistaa pahoitella vasta kun mainitsen asiasta.

välillä siis mietin onko mua sen silmissä olemassakaan.

menneenä vuotena olen viettänyt, tietoisesti ja tiedostamatta, enemmän aikaa isän kanssa, koska on alkanut tulla niitä mietteitä... kauanko meillä on aikaa? tää saattaa kuulostaa typerältä, mutta oon jopa miettynyt, että ehtiikö isä saattaa mua alttarille. en oo mikään häähullu, en haaveillut häistä pienenä, oon ollut pitkään sitä mieltä etten ikinä mene naimisiin ja avoliitto on riittävä jos jokin suhde joskus niin pitkälle etenee... mutta nyt oon ruvennut tajuamaan, että ehkä joskus nää mielipiteet voi muuttua. olen kuvitellut sen sellaisena hetkenä, kun isä katsoo mua silmiin ja sanoo: "olen sinusta ylpeä." joskus se on niin maassa mun sisaren tilanteen takia. että pelkään sen olevan poissa mun valmistujaisista. se ajatus masentaa ihan hirveästi.

pelkään myös äidin ja mun suhteen hautautuneen liian syvälle menneen puolentoista vuoden aikana, erinäisistä syistä.

kuvassa Gia Carangi.

xoxo