iltaa. huomenna nokka kohti pohjoista.

tänään ärsyttää seikka liittyen biisivarkaisiin. ei ainoastaan timbalandeihin, jotka vie toisten vaivalla *krhöm* väkertämät biitit, vaan ne, jotka raiskaa upeita kappaleita ottamalla niistä 'parhaat' pätkät omiin massakappaleisiin. ja ne 'parhaat palat' onkin ainoa hyvä juttu koko tän massaartistin uralla ja ihmiset muistaa vaan sen pätkän kuullessaan massa artistin.

muutama esimerkki.

http://www.youtube.com/watch?v=pBI3lc18k8Q Jason Derulo - Whatcha Say

MITEN Imogen Heapin Hide and Seek-KAPPALEESTA ON SAATU VÄNNETTYA TÄLLASTA PASKAA :/ [huom yli 50miljoonaa katsojaa]

http://www.youtube.com/watch?v=IrPKM_5fnwo&feature=related Flo-Rida ja *Ke$H4~^^ - You Spin Me Right Round

am. en oo ees varma kenen tää on alunperin mut ihan oikeesti. vertaa vaikka Marilyn Mansonin versio. paljon seksikkäämpi.

tämmöstä ketutusta tänään. paikallaan poljentaa viimenen viikko. :|

ah, true blood >>>

i wanna do bad things with you. xx

tunsin eilen aamulla nahoissani, että hei, nyt on kevät. oon jo monena päivänä vakuutellut kavereille "nyt on jo kevät", mutta se on tuntunut valehtelulta. nyt se on valoisa tosiasia!

syömiset on alkaneet sujumaan, suuren suuri tiiliseinä oli vastassa tässä pari viikkoa, mutta sen yli päästiin. nyt taas paremmalla mielentilalla mennään. :)

huomasin tässä rakkaan luottolaukkuni alkavan hajota käsiin. selailin vähän nettiä ja vanha rakkauteni Hérmes Birkin kuuluisaan laukkuun sai uutta kipinää.  luonnollisesti, en edes aitoa Birkiniä haluaisi. 10,000 ja 5 vuoden odotus, no-no combination. ja se neliskanttinen malli ja aavistuksen liian lyhyt okkain ei aidossa miellytä. mutta ehdottomasti jotains en suuntaista, ehkä hieman enemmän suorakaiteen muotoisena ja pidemmällä hihnalla. alla kuva aidosta mustasta Birkinistä.

ei ihmeitä tällä erää. :)

xoxo

viime yönä sattui jotain tosi outoa.

mulla on kännykässä muutamia numeroita joita siellä ei oikeastaan pitäisi olla... sellaisia johon en ikinä soita ja mitä en tarvitse, mutta olen unohtanut poistaa. tai sitten tykkään kun se on siellä. jälkimmäisen vaihtoehdon kohdalla käytän - en ääneen tosin - nimikettä "vaarallinen numero". nämä on yleensä sellaisten ihmisten numeroita, jotka on komeita tai tosi feimejä tai vastaavaa. oon niin arka etten ikimaaaaailmassa soita niille, numero on päätynyt listaan ihan muuten vaan. yleensä joku niiden omista kavereista on lisännyt sen sinne kun niiden oma akku tai saldo on lopussa (olen se surullisen kuuluisa kännykän lainaaja). osaan olla niin arkajalka, että silloin kun vielä teinikännejä vedin ja kun joskus tosi harvoin tulee otettua se yksi liikaa, pelkään vahingossa soittavani näille joiden numero mulla ei kuuluisi olla.

anyhow, heräsin siihen kun kännykkä soi 4:44. soittaja oli "vaarallinen numero", hävyttömän hyvännäköinen vuoden tai kaksi vanhempi poika. oon varmaan viimenen ihminen jonka se on tavannut kenellä sen numero pitäisi kaiken järjen mukaan löytyä. olin tosi tokkurassa isojen univelkojen ja sen kellonajan takia. tässä homma menee oudoksi.

oma muistikuva: herään kun kännykkä soi. soittaja on hypervaarallinen numero. heti kun nään sen vilkkuvan siinä näytöllä, vaikka en varmaan eläessäni ole ollut niin unen pöpperöinen, kiroan itseni tajuntani perukoilla etten ole poistanut sitä numeroa... en kykene painamaan hiljennä, vaan punaista luuria. lasken kännykän yöpöydälle, käännän kylkeä. kuluu arvioilta kymmenen sekuntia (tosin taisin nukahtaa heti uudestaan kuin nyrkiniskusta) kun se taas soi ja sama ultravaarallisen ihmisen nimi vilkkuu näytössä. painan muistikuvani mukaan taas punaista ja laitan kännykän äänettömälle. lasken kännykän ja en muista nukahtaneeni. näen koko loppuyön sekavia unia tekstiviesteistä joita saapuu vaarallisesta numerosta ja kuinka tämä ihminen halveksii mua ja syyttää ahdistelijaksi kun olen pitänyt sen numeron siellä.

kännykän lokin varaan rakentuva muistikuva:  olen herännyt 4:44 hrrvaarallisen henkilön puheluun. en ole varma onko se soittanut kaksi kertaa. olen ?????!vastannut??!???!, mutta koska puhuin tänään pari muutakin puhelua, viimeisimmän puhelun kesto ei auta. ja koska äsken vahingossa pyyyyhin koko lokini en tiedä kauanko se pirun puhelu kesti. ehdin tarkastaa että ei, en ole onneksi soittanut sille.

siis miksi tää vaivaa mua niiin paljon? ehkä koska siitä ihmisestä tulee ihan pirusti mielen joko bb-ragnar/skinsin maxie ja musta varmaan enemmän se tyttö - jonka nimeä en muista joka oli ihan vitun outo ja ahdisteli maxxieta - ja menetin viimeyön unet ja velka kasvaa ja nyt en saa unta koska en tiedä mitä on tapahtunut ja inhoan näitä tilanteita ja meilläpäin juorut leviää nopeasti ja en ole se ensimmäinen joka niistä kuulee. joten se juoru voi kiertää ties mitkä piirit ennen mua. ja sillä ihmisille ei missään tilanteessa voi olla mun numeroa. mitä helvettiä täällä tapahtuu. ja miksi se soittaa mulle maanantai-tiistai välisenä yönä (ehkä kahdesti).

ainoa looginen, ja toivottava, selitys on: se sama kaveri joka akunpuutteessa talletti vaarallisia numeroita mun puhelimeen, on mun apuni tarpeessa tallettanut mun numeron sen puhelimeen pelkällä etunimellä. tälla ihmisellä on varmaan tositositosi monta saman nimistä, ja se tavoitteli jotain toista. toisaalta se ei vaikuta ihmiseltä joka dokaisi maanantaina? ehkä joo keskiviikkona, pikku-lauantaina, mutta eiii maanantaina.

naurettavaa kuinka epävarma oon. kun on ollut tylsä lätkäntäyteinen viikonloppu ja univelkaa ja sit jotain  näin pientä ja ärsyttävän kiusallista tapahtuu, kiehahdan ihan yli. vituttaaa!! herätys tasan kuuden tunnin päästä ja unesta ei tietookaan, edelleen. haluisin tällä hetkellä vetää itku-potku-raivarit niin monen ison asian takia ja sitten vaan nukkua sängyssä viikon. sit oisin taas valmis. mut ei saa olla niin mitätön. joku raja sentään.

arhh. tarviin lomaa. ja nyt ei todellakaan äxxää tai oota. sen sijaan peeäs: miksen oo vieläkään poistanu sitä numeroa???????  delete!

eilen sai tehdä lumitöitä TUNNIN ennen kuin pääsi valkoisen vallin takaa astumaan päätielle. tulee se epätodellisuuden tuntu kun aamuisin pitää bussipysäkille lähtiessä napata lapio kainaloon. ei sentään joka aamu (enää). ehkä nää kinokset sulaa kesäkuun puoleen väliin mennessä. toivossa on hyvä elää!

en tiedä johtuuko se lumen paljoudesta, mutta tänä aamuna kun heräsi... ensimmäinen ajatus: pakko päästä ulkomaille. ihan järjetön hinku. pakko päästä lähtemään heti kun kesä starttaa, jos ei muuten niin sitten liftaamalla.

tai sitten ei. rohkeus ei ikinä riittäis yksin moiseen. ehkä jos kaksin ois jonkun miespuolisen tutun henkilön kanssa jollain enemmän liikennöidyllä tienpenkalla kuin kuvassa. ja junat kulkee ja koneet lentää. ja mulla on kesäduunia tiedossa, siitä kertyy rahaa sen verran monta hunttia, että matka on taattu. tosin, ensin pitää tehdä sitä työtä pari viikkoa ja odottaa vielä vikko sen palkan ilemstymistä... murrr.

oon säästänyt kaksi kuukautta tässä rahaa. kova hinku olisi shoppailla, mutta haluaisin tosiaan koon pienempiä vaatteita ostaa. elämä muuttuu terveempään suuntaan, hitaammin kuin olin suunnitellut, mutta varmasti. oon onnistunut heittämään negatiivisuutta nurkkaan roppakaupalla. silti aika tien alussa ollaan edelleen. pitää vaan muistaa, että jokainen askel vie eteenpäin. asennetta löytyy jo 5% enemmän kuin pari viikkoa sitten.

Build a ladder if there's a wall
Don't be afraid to slip and fall
Speak for yourself or they'll speak for you

xx

huomenna on sukujuhlat.

haluisin vaan paeta. ottaa matkalaukun, lentää jenkkeihin ja mennä mököttää yksin johonki kuppilaan.

jos joskus ei oo tehny mieli nähdä sukua, se ei oo ollut mitään verrattuna tähän. mutta on pakko. haluaisin niiden näkevän mut seuraavan kerran valmiina ihmisenä. sitten kun koko paketti on kasassa.

tänään bussipysäkillä seistessä aloin hävetä itseäni enemmän kuin pitkään aikaan. niin paljon että mahaan sattui ja oksetti. hermostuksissani poltin. bussissa istuessa itketti. pysäkiltä kotiin kävely vei ikuisuuden. koitin olla niiskuttamatta liikaa ja olla kaatumatta. siksi sen tien päähän pääseminen vei ikuisuuden. kotona viimeisillä voimillani painoin oven kiinni ja lysähdin siiden paikkaan. istuin ja itkin varmaan puoli tuntia. en tiedä miksi. eilen tapahtui taas pahoja, tällä kertaa mun siskolleni. en osannut suhtautua asiaan, ja vasta tänään kaikki ne tunteet painoi niskaan. tietty samaan aikaan ihmeellisen suuren itsehäpeäkohtauksen kanssa.

en haluais tällaisia tunteita edes sille pahimmalle koulukiusaajalle, ihan tosi (okei, häpeää ehkä kiusaamisesta, mutta ei sitten muusta). sellaista itsehäpeää, että mahaan sattuu ja pyörryttää.

aika mennä jatkamaan paketoimista... aika kuluu turruttavan hitaasti.

xx

kirjoitin aamulla tylsyydessäni, kun en saanut unta tuhisevan nokan takia. myöhemmin tänään mun isälle sattui jotain ikävää. se sai taas kerran ajattelemaan asioita, joita oon oikeestaan ajatellut ripari ikäisestä lähtien.

mun isäni on vanha verrattuna useampien kavereideni omiin. se on elänyt terveen elämän, mutta tehnyt aina kolmea työtä jotta meillä ois varaa käydä ulkomailla ja nähdä maailmaa. viime vuosina meillä on ollut erimielisyyksiä, koska omat näkökulmat on muuttuneet niin paljon.

oon aina tiennyt, etten ole se "isin tyttö". mun isosiskoni on se ensimmäinen lapsi ja niissä on enemmän samaa. siskoni kuitenkin halveksii isää ja tapaa sitä lähinnä rahantoivossa ja haukkuu selän takana ja päin naamaa. koetan siis olla lisäämättä "olisi pitänyt olla parempi isä"-fiiliksiä. se yleensä kyselee multa, mitä siskolle kuuluu. se yleensä aina haluaa puhua siskosta. muutama vuosi takaperin tapasin kiukutella tästä, mutta nykyisin olen sen verran kypsä, että koetan tasapainottaa tilannetta. silti, tänäkin päivänä tuntuu siltä, etten oo sen silmissä riittävä. en yritä tarpeeksi ja mun pitäisi menestyä ja olla parempi. useimmiten se kutsuu mua siskon nimellä, ja muistaa pahoitella vasta kun mainitsen asiasta.

välillä siis mietin onko mua sen silmissä olemassakaan.

menneenä vuotena olen viettänyt, tietoisesti ja tiedostamatta, enemmän aikaa isän kanssa, koska on alkanut tulla niitä mietteitä... kauanko meillä on aikaa? tää saattaa kuulostaa typerältä, mutta oon jopa miettynyt, että ehtiikö isä saattaa mua alttarille. en oo mikään häähullu, en haaveillut häistä pienenä, oon ollut pitkään sitä mieltä etten ikinä mene naimisiin ja avoliitto on riittävä jos jokin suhde joskus niin pitkälle etenee... mutta nyt oon ruvennut tajuamaan, että ehkä joskus nää mielipiteet voi muuttua. olen kuvitellut sen sellaisena hetkenä, kun isä katsoo mua silmiin ja sanoo: "olen sinusta ylpeä." joskus se on niin maassa mun sisaren tilanteen takia. että pelkään sen olevan poissa mun valmistujaisista. se ajatus masentaa ihan hirveästi.

pelkään myös äidin ja mun suhteen hautautuneen liian syvälle menneen puolentoista vuoden aikana, erinäisistä syistä.

kuvassa Gia Carangi.

xoxo

eli kipeenä ollaan ja tukka näyttää harakanpesältä. tänään siis painimista hiusongelmien parissa.

oon niin kyllästyny hiuksiini. on tossa parin viikon päässä tärkeä tilaisuus, jossa haluan tukan olevan... no, jotain muuta kun se nyt on.

1: ei mitään liian radikaalia.

2: kuitenkin näkyvää muutosta täällä kaipaillaan.

3: väriä en halua vaihtaa, oon tähän semityytyväinen. pienet sävytykset ei haittais.

4: pidennykset ois kiva juttu. (ehdottomasti EI lyhyemmäksi!!!)

5: ei mitään liian rikottua hiustyyliä.

6: otsis on harkinnassa, mutta en haluais mitään massiivista otsatukkaa. sivu/puoliotsis systeemi mulla oli vuosia sitten. oisko sellanen uusiks?

7: kerroksia ehkä lisää.

8: afro ei taida olla mun juttu...

kampaajalla käynti on loistavaa itsetunnonkohotusta. etenkin jos uusii tukkaa! tällasia viboja tänään.

xo

äsken nelosen uutisissa tuli taas juttua syömishäiriöstä. "luultua useammalla ysiluokkalaisella on syömishäiriö tai sen oireilua. asioista kerrotaan parhaalle kaverille, terveydenhoitajan puoleen ei käännytä helposti." ei varmaan mitään uutta.

oma oireilu alkoi jo seiskaluokalla, mutta kunnon ruokainho ja täydellinen ruokarytmin menetys tapahtui tuossa vähän alle vuosi sitten. en tiedä miten se muilla ihmisillä alkaa, mutta mulla ihan oikeasti kuului päässä naps? siis koko olemus ja asenne muuttui silmänräpäyksessä? en tiennyt, että toi on mahdollista.

tämä vuosi on saanut pohtimaan asioita. kellä oikeasti on syömishäiriö? toiset kieltää asian, toiset diagnosoi sen lääkärin vastaanotolla tai itse kotona, toiset luulee omaavansa normaalin elämänrytmin vaikka ihan liian vähän syödään ja juostaan pitkin rämeikköjä tuntitolkulla tai vastaavaa.

on ollut tosi masentava viikko. on tässä ollut hyviäkin päiviä ja hetkiä, mutta suututtaa kun oon jättänyt kaiken menneisyyden vatvomisen keskellä niin paljon asioita rästiin. ongelmana on, että en saa kaikkea hoidettua hyvin samaan aikaan. jos koulu sujuu, syömisestä tulee yhtä helvettiä ja pian koulu ja työt alkaa kärsiä sen takia. jos kroppa ja syöminen on kunnossa ja liikunta menee hyvin, en osaa hitsata sitä kaiken muun kanssa yhteen. tiedän, että nyt on tullut viimenen kuulutus mun lennolle, eli nyt on vaan pakko nousta kuopasta jonka itselleni kaivoin.

oon eläessäni katsonut ehkä neljä jaksoa Dr. Philiä. Yks päivä, en muista millä viikolla se oli, jaksossa oli aiheena autistiset lapset. Yhden autistisen lapsen äidin ystävä sanoi tosi ihanasti: "Älä odota myrskyn laantumista, vaan opettele tanssimaan sateessa." tai jotain sinnepäin.

muhun ainakin vaikutti. haluan vaan elämäni takaisin. en välttämättä sitä vanhaa, enkä halua jahdata mitään ylitsepursuavan ihanaa kuvitelmaa, vaan sitä jonka tiedän toteutuvan jos alan tehdä töitä sen eteen. mikä on sen parempi satsaus kun oma elämä? täksi ihmiseksi ollaan synnytty, ja tän tyypin kanssa hengaillaan koko tää aika...

one life, one love. xx.

tänään ei ollut mitenkään erityinen tai merkittävä päivä, mutta jostain syystä oli tosi toiveikas olo ja kaikki sujui niin vaivattomasti.

koulun jälkeen lähdimme kaverini kanssa extempore pyörimään keskustaan. päädyimme istumaan kahvilaan, jossa sitten istuttiin monenmonta tuntia ja puhuttiin kaikesta. siis tämä ihana tyttö oli koko yläasteen ajan se, jonka kanssa puhuttiin halki asiat jotka painoi ja koettiin unohtumattomia seikkailuja yhdessä. lukion alettua välit viileni, mutta yhtäkkiä tänään siinä kahvin ääressä juttu kulki kuten ennen.

tulin kotiin tosi hyvillä mielin, siis niiiiiin hyvillä mielen, ettei päässä ollut yhtään ajatusta. kaikki vaan oli hyvin!

vedin päälle lenkkivaatteet. ulkona postikorttimaisemat, ilmassa raikas pakkanen. ja jostain syystä nappasin vanhat luistimet kainaloon ja kävelin lähimmälle ulkojäälle. vetelin lenkin luistimilla. kaks tuntia taisin siellä ihan innoissani pyöriä. sitten aivot jäätyi ja oli pakko lähteä kotiin. tuntu hyvältä ottaa aikaa itselleen.

kun aivot kotona suli, vilkaisin kännykkää. mulle on tilattu yksi kaunis puku yhtä tilaisuutta varten, ja nyt se olisi valmiina loppusovitukseen. ahdistaa koko ajatus, ja en ole vielä varannut aikaa sen sovitukseen. varaan sen varmaan viikon sisällä, sitten kun hyvältä tuntuu.

xx

tilasin tänään H&M:n nettikaupasta itselleni ihanat kengät. ne pääsee tosin käyttöön vasta lämpimillä ilmoilla! koska tilauksen pitää olla arvoltaan suurempi kuin 20e, tilasin myös ALE-hameen. pappa lupasi betala. :)

nää on mulle niitä pieniä juttuja. hyvin harvoin tilaan mitään nettikaupoista, ehkä kaks kertaa vuodessa, koska vaatteita saa kaupasta kun sinne sisään kävelee. varmaan siksi siitä tulee mulle sellainen pieni hyvä buustaus, hyvä olo. tuntuu kivalta saada niitä paketteja!! sama fiilis kun ihan kersana näki joululahjat kuusen alla!

se sai miettimään, mikä muu aiheuttaa samanlaisia "pieniä buustauksia" mun elämään.

yksi on ehdottomasti tämä talvi. ihana poikkeus näiden loskatalvien välissä! okei, hirveät pakkaslukemat tuntuu luissa ja ytimissä, mutta se näkymä ikkunasta... on ihanaa tulla koulusta kotiin, niiiin kylmissään, keittää kuppi teetä ja katsoa kauniita valkeita kinoksia ulkona. ihanku sadusta! monet turistit maksaa maltaita nähdäkseen tällasta. ja pakkasilma on tosi puhtaan tuntuista, ihana sää lenkkeillä (mikäli lenkkareissa on jääpiikit).

kesä ja mansikat. tai kesä ihan muuten vaan. onko mitään ihanampaa kuin kesä? festarit, uimarannat, matkailu, rauha ja rakkaus kukoistaa.

ihan muutenkin, pelkkä sää voi tehdä hyvän olon. kannattaa joskus rankkasateella sulkea se sateenvarjo ja nostaa kasvot kohti taivasta. ja jos kukaan ei katso vaikka pyörii vähän ympäri ämpäri. jos ei ole menossa muaalle kuin kotiin :D. tuntuu tosi vapauttavalta.

se kun kuulee hemmetin hyvän biisin ekaa kertaa. tätä ajatusta seurasi muisto yksistä bileistä pari vuotta sitten. kuulin lenny kravitzin american woman kappaleen ensimmäistä kertaa. siitä se riemu ratkes, oli niin mahtavaa tanssia keittiön pöydällä muutaman kaverin kanssa. kuulin myöhemmin, että yksi englantilainen poika (joka oli silloin mun mielestä tosi söötti) oli sanonut mun näyttäneen "rockstarilta". muisto on voimakas, koska en yleensä tee mitään noin spontaania. todella harvoin olen kaivautunut kuoresta ulos. :)

se kun joku tuntematon tulee ihan innoissaan kysymään: "iik ihana laukku mistä tämä on?" tai jotain siihen tapaan. joskus ulkomailla on hauskaa kun jotkut naiset, jotka selvästi ovat tavoitelleet vaaleita hiuksia tovin, ihastelevat hiuksia. etenkin hiuksien kanssa mulla on ollut isoja komplekseja. on edelleen. everyday bad hair day...

uudet, vieraat kapungit. erityisesti ulkomailla. tai matkustelu noin yleensä! ympärillä puhutaan aivan muita kieliä kuin suomea, vieraat kadut ja kahvilat, erilainen tyyli ja omaleimaisuus. erityisiä rakkauksia Milanon vanhat kadut, Tukholma, Las Palmas, kesäinen Venetsia, Kööpenhamina.... viiden kuukauden päästä valloittamaan Lontoo tai Berliini (parhaassa tapauksessa molemmat).

kaverin kanssa kahvilla istuminen ja lärpättely. etenkin, jos jutut ovat puoliksi tosi retardeja. tai niin kummallisia, että vieressä istuva(t) henkilö(t) kääntyy katsomaan muutamaan otteeseen.

shoppailu. tosi hyvää terapiaa. :) itsellä tulee tosin vaan tosi paha mieli jos shoppaan ökykalliisti ja tosi paljon. uus korvis- tai kenkäpari, kynsilakka, huulipuna, paita... joku tollanen yksittäinen asia tuo tosi hyvän mielen.

tulevaisuuden suunnittelu. minne seuraavaksi opiskelemaan? matkustelisko välivuotena oikein kunnolla? aloittaisko ihan uuden kielen josta ois oikeesti hyötyä tulevalla uralla? tuleva oma asunto ja sisustus... viimeset kuutisen kuukautta oon luppoaikana sunnitellut tatuointia. ajattelin ottaa sen ens seyntymäpäivänä, lahjaksi itselleni. se antaa sitä pientä kivaa intoa.

tulis ihan liikaa näitä juttuja. valvotti ja teki mieli kirjottaa, kun on yksin kotona. tekis mieli jatkaa lomaa vielä viikko, mutta eiii... arkikin on tosi mukavaa. pidemmän päälle jos vaan lomailis olis joko helvetin rikas tai helvetin laiska.

xoxo